Se, miksi koin suorastaan mun velvollisuudeks tulla kirjottamaan tästä on juurikin tämä huolestuttava suuntaus, kuinka moni nainen ajattelee sektion olevan kuin oikotie onneen, ettei tarvitsisi kokea synnytyskipuja. Raukat kun eivät tiedä, kuinka väärässä ovatkaan. Eikä asiaa helpota se, että Desiren kaltaiset vaikuttajat puhuu noin myönteisesti asiasta. Siksi en vaan pysty olla enää hiljaa sektion haitoista.
Itse sain Leonin siihen asti päkerrettyä, että pystyin kädellä tuntemaan vauvan hiukset. Olen kokenut siis synnytyskivut ja supistukset ihan viime metreille. Voin vakuuttaa, että ottaisin ne paljon mielummin, kuin sektion välittömät komplikaatioriskit ja nämä muut hirveydet, joista tänään yritän kertoo sulle mahdollisimman avoimesti.
Elion syntyi suunnitellulla sektiolla, kun synnytystapa-arviossa diagnosoitiin nuo erikoiset rakenteet. Synnytystapa-arvion tehnyt nuorehko naislääkäri oli koko ajan ennen tutkimusta selvästi sektiovastainen. Ihmettelin sitä silloin kovasti. Ja tiedän, että moni muukin elää tällä hetkellä ajatuksessa, että mitä pahaa nyt sektiossa muka on. Toivottavasti tällä postauksella saan ihmisten silmiä edes raotettua.
Sektiosynnytyksen Huonot Puolet
Henkiset ja fyysiset rajat testissä
Ylösnouseminen
Eikä se riittänyt, että nousee ylös. Piti lähteä kävelemään. Ensin vessaan ja seuraavan kerran pidemmälle. Seisoalteen ollessa en pystynyt suoristaa selkää ollenkaan. Se tuntui kuin sektiohaavat olisi repeytyneet. Joka askel oli kuin kuumat liekit ois vaeltanut pitkin kehoa lähtien sektiohaavasta. Pyörrytti, itketti ja oksetti. Hivuin pitkin sairaalakäytävää selkä kyyryssä etanavauhtia. Tuskissani, kivusta hikisenä katselin muita äitejä. Niitä jotka oli synnyttäny “normaalisti” ja jo elivät ja olivat kuin mitään synnytystä ei olis ollutkaan.
Vessassa käyminen, aivastaminen, nauraminen, pukeminen…
Myös vessassa käyminen oli todella tuskaista. Isolla hädällä käyminen oli mahdotonta niin kauan kunnes se tuli itsestään, niin ettei tarvinnut ponnistaa ollenkaan. Eikä kotiin päässyt ennen kuin siinä oli onnistunut. Aivastaa en myöskään pystynyt enkä nauramaan. Kaikki asiat siis, missä vähänkään käyttää vatsalihaksia oli sektion jälkeen mulle mahdottomia monta päivää.
Mieliala
Mun mielestä tulevaan toipumisaikaan on hyvä alkaa valmistautumaan henkisellä tasolla jo ennen sektiota. Toki me kaikki koetaan kipu eri tavalla. Varmasti jotkut selviää vähemmällä. Itse yllätyin toipumisajan pituudesta ja siitä, kuinka monta viikkoa meni, ennen kuin pärjäsin ilman kipulääkkeitä.
Kiinnikkeet
Mulle kiinnikkeitä muodostuu paljon. Elionin sektiossa lääkäri mainitsi asiasta ja kertoi availevansa niitä. Kuulin selvästi kuinka sakset napsuivat aivan kuin oltaisiin leikattu paksuja naruja. Toisille kiinnikkeet aiheuttaa niin suurta vaivaa, että niitä leikellään ja korjaillaan vielä vuosien päästä sektiosta.
Mun mielestä on kuitenkin silkkaa tyhmyyttä suositella sektiota kellekään. Siitä toipuminen on raskasta ja kivuliasta. Tietenkin, jos vauvaa ei normaalisti voi saada ulos, niin sitten se helvetti on vain käytävä läpi. Ja kyllä siitäkin selviää. Mutta että mieluummin valitsisi sektion kuin alatiesynnytyksen, ilman mitään “varsinaista syytä” on mun mielestä tyhmää ja itsekästä, mutta varmasti suuremmalti osin silkkaa tietämättömyyttä. Ja siksi haluan jakaa nämä asiat nyt niin rehellisesti kuin itse olisin ennen leikkauksia halunnut kuulla.
Vielä Lopuksi…
Sitten kun sai epiduraalin supistuskipu katosi kuin pieru saharaan. Kun olin tarpeeksi auki, supistus tuntui paineelta, kuin isolta kakkahädältä eikä ponnistaminen sattunut yhtään. Tuntui vain helpottavalta. Sektiokipuun ei helpota mikään muu kuin suuret määrät vahvoja lääkkeitä, jotka nekään ei sovi kaikille. Ja kaiken kukkuraksi se kipu kestää viikkotolkulla, ei vain synnytyksen ajan.
Mun mielestä sektion vs. alatiesynnytyksen vaarallisuudesta ja kipukertoimesta kertoo paljon se, että jos sun ois pakko valita jompikumpi synnytyksistä ilman kivunlievitystä kumman valitsisit? En tiedä ketään, eikä varmasti olekaan olemassa ketään, joka haluaisi sektion ilman puudutteita ja kivunlievitystä. Lukuisat naiset haluavat kuitenkin kokea synnytyksen ns. luomusti, eikä siinä ole mitään eriskummallista.
Hei, olipa mukavaa, että kirjoitit tästä aiheesta! Pakko sanoa, että itselleni tuli yllätyksenä miten kamalat kivut voi olla myös alatiesynnytyksen jälkeen! Olin kuullut, että ihmiset naureskellen puhuu istuneensa pari päivää uimarenkaan päällä ja heheh hauskaa. Itse sain repeämän emättimen takaseinään ja peräsuoleen. Toipuminen kesti kuukauden. Kipu oli ihan kamalaa! En voinut seisoa enkä istua kunnolla, itkin monena päivänä sitä jomottavaa kipua. Jos jostain olen kiitollinen, niin siitä ettei pidätyskyky mennyt! Haavan kohdalla on pahat kivut yhdynnän aikana, joten seksi on jäänyt vähiin. Jos joskus vielä olen raskaana, en todella ole varma miten pystyn ja uskalla synnyttää.
-L
Sektio on iso leikkaus ja siinä on (äidillä) suuremmat riskit kuin alatiesynnytyksessä. En usko että kukaan tekee sektiopäätöstä kevyin perustein. Sektioonhan päädytään joko lääketieteellisistä syistä tai synnytyspelon vuoksi ja jälkimmäisessä tilanteessa leikkauksen riskit käydään useampaan otteeseen läpi. Huolta siitä, että joku siihen riskeistä informoimattomana ajautuisi, ei ole.
On todella ikävää että kohdallesi osui komplikaatioita. Yhdestä sektiosta, kuten yhdestä alatiesynnytksestäkään, ei kuitenkaan voi tehdä yleistyksiä.
Omalla kohdallani ne lähimmät kokemukset ovat epäonnistunut alatiesynnytys (vauvalla hapenpuute joka johti aivovammaan) ja onnistunut sektio (ei komplikaatiota, ei juurikaan kipuja, eikä muitakaan haasteita mitä kohdallesi osui). En kuitenkaan usko että vaikka oma synnytyskokemus olisi millainen tahansa, se antaisi meriittejä ohjeistaa muita valinnassaan.
Itse synnytin kaksoset sektiolla (alatiesynnytyksestä ei ole kokemusta), mutta mulle se oli hyvä kokemus. Mun mielestä ne kivut eivät olleet mitenkään ylitsepääsemättömiä ja aloinkin 2-3 päivän päästä sektiosta hoitamaan täyspainoisesti vauvojani. Itse sektio oli mielestäni tosi helppo, olisin voinut nukahtaa siihen leikkauspöydälle.
Siltikin tietysti suosittelen luonnollista synnytystä. Jotenkin ajattelen, että kun se on luonnollinen tapa synnyttää, niin se on myös ns. paras tapa. Itse koen päässeeni vähän kuin koira veräjästä, kun sain helpon synnytyksen sektiolla, mutta silti pidän sitäkin oikeana synnytyksenä.
Kiitos tästä ja siitä tämän postauksen jatkosta. Ensinnäkin paljon voimia tulevaan ja toivottavasti saisit vielä kolmannen pienen ❤ toisekseen tämä auttaa sen keskellä, kun hieman tullut traumoja edellisen synnytyksestä ja kaikki pelottelevat käynnistyksellä ja sen tuomilla kivuilla yms.. Onneksi joku puhuu suoraan ja rehellisesti tästä sektiohommasta!
Toinen lapseni syntyi myös suunnitellulla sektiolla. Tämä oli kohdallani ainoa järkevä ratkaisu koska ensimmäisen kohdalla sain pahat repeymät. Sen sijaan toipumiskokemukseni on aivan päinvastainen kanssasi, hoitohenkilökunta oli osaavaa ja tukevaa eikä kipuja ollut kovinkaan pitkään. Toki, jaan kanssasi pidemmän baby blues vaiheen, joka mielestäni johtuu siitä, että sektio ei välttämättä luo vauvaan samanlaista "yhteenkuuluvuuden tunnetta" heti.
Itsellä takana 2 sektiota, kiireellinen ja suunniteltu, kiireelliseen jouduin pitkittyneen epäonnistuneen käynnistys yrityksen vuoksi 4päivän käynnistelyjen jälkeen kun viikkoja oli jo 42+5 ja lopulta sykkeet tippui niin minulta kun vauvaltakin. Sektio on iso leikkaus ja itsekään en sitä olisi halunnut käydä uudestaan läpi, mutta päätin jo että monen päivän käynnistämisiin en enää suostu enkä halua edes lääkkeellistä kokeilla uudestaan koska se ei saanut edelliskerralla yhtäkään supistusta aikaan. Minulla oli myös paljon kiinnikkeitä ja niiden napsiminen oli ihan hirveetä kuunneltavaa, sektio alkoi leikkauspöydällä pelottamaan muutenkin todella paljon, mutta minulle ainaki jäi siitä silti hyvä kokemus, lapsivuodeaika oli ihanaa ja pääsin liikkeelle jo samana päivänä, imetys sujui heti heräämössä ja jo leikkaussalissa pidin vauvaa rinnalla. Olen sitä mieltä että iso leikkaus se on ja sitä tulee tarkkaan harkita mutta yhtä lailla alatiesynnytys ja lapsivuodeaika voi olla kivulias ja raskas jos tulee esim komplikaatioita joten ei voi suoraan sanoa että jompikumpi olisi ns helpompi 😏
Pakko on jakaa silti oma kokemus kahden suunnitellun sektion läpikäyneenä. Järkytys oli itselleni kun kuulin vk 38, että alatiesynnytys ei ole mahdollinen suunnitelmista huolimatta. Pelkotilat olivat kovat kun ymmärsin joutuvani sektioon!
Toisin kuin sinulla, minä yllätyin siitä, kuinka nopeasti toipuminen meni. Molemmilla kerroilla. Toisella jopa ensimmäistä kertaa nopeammin. Tunnistan kyllä haavaan liittyvät kivut, mutta onnekseni omalla kohdalla ne eivät olleet yhtä kovat kuin sinulla. Ymmärrän pointtisi siitä, että toivottavasti ei mennä siihen, että äidit "valitsevat" sektion. Mutta en myöskään haluaisi aiheuttaa paniikkia heille, joilla ei ole mahdollisuutta alatiesynnytykseen.
Sanotaanko näin, että jos olisin lukenut postauksesi ennen omaa ensimmäistä sektiota, paniikki olisi ollut varma. Olen pahoillani, että kokemukseksi oli niin huono, muttei se aina mene niin. Asiat voi sujua myös paremmin kuin olisi osannut odottaakaan.